Kategoria(t): Vesivärimaalaukset

Pikku silta – vesivärimaalaus

Vesivärimaalaus

Yksi ensimmäisistä vesivärimaalauksistani aiheesta ’maisema’. Maalasin tämän muutama vuosi sitten. Maalaus on A4 kokoinen. Maalasin sen 200 g:n paperille, kun silloin ei kotona parempaa ollut. Olin juuri samana päivänä kävellyt tuon pikku sillan yli.

Kuten sivultani voi huomata, olen halunnut kokeilla monia aiheita; kukkia, maisemaa, eläimiä, ihmisiä, satukuvia ja aiemmin myös symbolisia ja abstrakteja kuvia (joita en ole postannut blogiin). Olen kokeillut myös erilaisia tekotapoja; värikyniä, vesivärejä, akryylimaaleja, lyijykynää, hiiltä ja kauan sitten myös öljymaaleja. Näiden lisäksi olen kokeillut myös digitaalista piirtämistä.

En ole valinnut yhtä ainoaa aihetta tai yhtä ainoaa tekotapaa. Kehittymisen kannalta se voisi olla hyväkin työstää vain yhtä aihetta yhdellä työtavalla, mutta en ole toistaiseksi malttanut pysähtyä tekemään esimerkiksi vain muotokuvia tai vain satukuvia. Olen keskittynyt lähinnä tutkimaan omaa käsialaani ja toivonut, että ’se jokin’ oma tyyli avautuisi kokeilujen kautta. Jos sellainen oma tyyli vielä löytyy joka tuntuu toimivalta, sitten voisi ehkä keskittyä johonkin tiettyyn aiheeseen. Harrastajalla tosin ei ole mitään velvoitetta mielistellä katsojaa ja tarjota tuttua ja turvallista valikoimaa. Harrastajan vapaudella tässä mennään ja kokeillaan, mitä milloinkin huvittaa.

Tekijä:

Harrastajan piirroksia, maalauksia, käsitöitä ja kuvia: www.tainan.blog

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.