Kategoria(t): Käsintehtyä

Pikkupojan nimisukat – Name socks for little boy

Neuloin näihin villasukkiin pikkupojan lempinimen, ainakin päiväkodissa sitten tiedetään, kenen sukat ovat kyseessä. Koko nimi ei mahtunut, kun on kyseessä 3-vuotiaan sukat.

Väreinä käytin tummanruskeaa, terrakottaa ja luonnonvalkoista. Langat ovat Novitan Nalle lankoja. Voisin antaa näille sukille nimeksi ’Allun Nallet’. Sukkien pohjassa (1. ja 4. puikolla) neuloin *1 s ruskea 1 s terrakotta* toistaen kerroksen loppuun asti. Seuraavalla kerroksella neuloin päinvastoin *1 s terrakotta 1 s ruskea* ja näitä kerroksia vaihdellen.

Varressa tein ylimmän ja alimman raidan niin, että pohjavärillä neuloin nurjat silmukat ja toisella värillä oikeat silmukat joustinneuleessa.

lasten sukat, oma malli © Taina
’Allun Nallet’

Oletko laittanut jo jouluvaloja ? Täällä Tampereella niitä näkyy joillakin pihoilla ja muutamissa ikkunoissa, vaikka lunta ei vielä olekaan. Ne luovat tunnelmaa tähän lisääntyvään pimeyteen. Itsekin laitoin jo yhden valon ikkunaan. Oli ihanaa nukkua viime yönä tunnin pidempään kun talviaikaan siirryttiin. Joillekin kellojen siirtäminen tuntuu vaikealta, minulle ei. Miten sinulla ? Nyt alkaa olla kynttilöiden aika, mutta itse voin polttaa vain yhtä kynttilää hetken kerrallaan, kun olen vähän allerginen sen savulle ja silmiä ja kurkkua voi kirvellä. Muistakaa, ettei kynttilöitä jätetä palamaan ilman valvontaa, tämä näin äidillisenä neuvona. Pysytään terveenä ja uskotaan huomiseen, kyllä se korona vielä lannistetaan. Leppoisaa sunnuntaita !


Tekijä:

Harrastajan piirroksia, maalauksia, käsitöitä ja kuvia: www.tainan.blog

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.