Kategoria(t): Itsetehdyt kirjat

Muistikirja vanhoista postikorteista

Tein vanhoista postikorteista tämän muistikirjan vuonna 2014 Ifolorin ohjelmalla. Jokaiselle kuukaudelle on yksi kuva postikortista ja viereisellä sivulla on viivoitus päiväkirjamaisia muistiinpanoja varten. Pappani keräsi näitä kortteja aikoinaan, vanhimmat postikortit ovat 1900-luvun alusta. Halusin näin säästää korttien kuvia talteen. Kirjoitin myös sukulaisten syntymäpäivät muistiin jo kirjantekovaiheessa. Muistikirja on A5 kokoinen. Hyödynsin Ifolorin taustakuvia sivuilla.

Muistikirjan kansi
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
Kategoria(t): Itsetehdyt kirjat

Ensimmäinen historiaa käsittelevä kirjaseni

Tätä olen odottanut kaksi viikkoa jännityksellä. Tänään se tipahti postiluukusta ryminällä ja aiheutti sellaista iloa, jota en ole kokenut aikoihin. Siis iloa, joka liittyy harrastuksiini. Totta se näköjään on, että kun näkee tavallista enemmän vaivaa jonkin asian eteen, sen valmistuminen tuottaa enemmän iloa kuin helpolla tehty askare.

Tein tätä kirjasta vähitellen noin vuoden ajan. Keräsin tietoa historiallisista henkilöistä useista eri kirjoista ja netistä. Tiedon kerääminen ei ollut helppoa, sillä netissä ja jopa joissakin kirjoissa oli väärää tietoa henkilöistä. Nimiä ja kuvia oli yhdistetty vääriin henkilöihin, varsinkin netissä. Useissa lähteissä kirjoittajat olivat lisänneet omiaan, kuvitelleet oman elämänkatsomuksensa perusteella, kuinka satoja vuosia sitten eläneet ihmiset tunsivat, toimivat ja ajattelivat. Tai sitten vääriin tietoihin oli syynä vain riittämätön taustatutkimus. Se on epäoikeudenmukaista, sillä vaikka ihminen olisi elänyt kauan sitten, hänen mainettaan ei saa vääristää tahallisesti. Historialliset henkilöt eivät ole fiktiivisiä hahmoja, vaan todellisia ihmisiä, joiden elämäntarinaa tulisi kertoa vain faktoihin perustuen. On tärkeää säilyttää oikeaa tietoa, sillä historia kiinnostaa ihmisiä aina ja jälkipolvilla on oikeus tietää totuus sekä hyvässä että pahassa. Tavat olivat ennen erilaiset kuin nykyisin, joten emme voi samaistaa ihmisten silloisia tekoja tämän päivän elämäntapoihin. He toimivat oman maailmansa tapojen mukaisesti.

Kirjasessa on noin 70 sivua, se on oikeastaan A4-kokoinen kierrekantinen vihko, mutta sisältö näyttää kirjan sisällöltä. Painojälki on siistiä ja teksti on isompaa, kuin miltä se Solentron kirjanteko-ohjelman editorissa näytti. Suurin osa kuvista on toistunut kirjassa melko hyvin, vaikka kannen kuva on vähän tummempi kuin alunperin. Osa kuvista on epätarkkoja, mutta se on vain kuvien resoluution vika. Solentro painaa kirjat Ruotsissa, Malmössä. Tilauksesta kesti kaksi viikkoa saada kirja kotiin. Ohjelma ei kadottanut tekstejä tai kuvia, vaikka tein kirjaa vuoden ajan, enkä kirjautunut sisään joka päivä. Ohjelmaa ei tarvinnut ladata omalle koneelle, vaan se toimii netissä.

Kirjasen nimi on ”Sydänkäpy, paimenuinen”. Nuo ovat vanhan ajan hellittelynimiä, ensimmäistä käytti Kustaa Vaasa vaimostaan. Kirjan henkilöt ovat 1500 – 1600 – luvulla eläneet Vaasan suvun jäsenet ja heidän perheensä. Vaikka kirjanen sisältää vain faktaa, se ei ole mielestäni tylsää luettavaa, sillä Vaasan suvussa sattui ja tapahtui, sekä rakkautta että vihaa, sairautta ja kuolemaa. Ajat olivat silloin kovat, kulkutaudit surmasivat paljon lapsia jo pieninä. Rangaistukset olivat raakoja ja valtataistelut käytiin sukulaisten kesken. Rakkaus oli kuitenkin selvästi läsnä ja erikoisin rakkaustarina tapahtui Erik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären välillä. Erik nosti Kaarinan valtaistuimelle, vaikka Kaarina oli vain vanginvartijan orpotyttö ja hovineiti.

Liuksialan kartano, jossa Kaarina asui Erikin kuoleman jälkeen, sijaitsee Kangasalla. Kartano on yksityisomistuksessa Meurmanin suvulla, siellä ei voi vierailla. Muistelisin, että joskus aiemmin vierailut kartanon mailla olivat mahdollisia, mutta kartanon isäntäväki huolestui ulkomaalaisten vierailuista, sillä he olisivat saattaneet tuoda mukanaan vierasperäisiä tauteja karjaeläimille. Kartanoon johtaa vanha pitkä koivukuja ja sitä ympäröi niityt ja pellot. Kartanon mailta löytyi kultainen, etanan muotoinen hajusterasia pellosta. Mullan alla se oli viettänyt noin 300 vuotta, ennenkuin kartanon aiempi omistaja sen löysi, jopa melko hyväkuntoisena. Oletetaan, että se kuului Kaarina Maununtyttärelle, sillä se on aikanaan ollut kallis koru.

Kirjoitin tiedot kirjaan suunnilleen aikajärjestyksessä, mutta en kirjoittanut sitä varsinaisesti tarinan muotoon. Kuitenkin siitä voi saada tarinan tapaisen johdonmukaisen käsityksen ihmisten elämästä. Lähinnä sisältöä voisi sanoa keskiajan ihmisten ’esittelyksi’. Ihmisten luonteet nousevat esille historiallisista tiedoista, kun muistaa todellakin seuloa ne oikeat tiedot ihmisistä, eikä tukeudu vain jälkipolvien olettamuksiin. Oikeat tiedot löytyvät eri lähteiden tietoja vertailemalla. Olen ymmärtänyt, että ’oikeatkin’ historialliset kirjat on tehty keräämällä tietoja sieltä täältä, muista kirjoista ja aikakauden tilikirjoista, sekä kirjeistä. En ole päässyt tutkimaan alkuperäisiä dokumentteja, kuten tilikirjoja, ne sijaitsevat Ruotsissa. Sain kuitenkin tallennettua olennaisimmat asiat yksiin kansiin, joka auttaa hahmottamaan tapahtumat ja ihmiset johdonmukaisesti.

Kaarina Maununtyttärestä on kirjoitettu ajan saatossa muutama romaani, uusin niistä taitaa olla Carita Forsgrenin kirjoittama Kolmen kuun kuningatar, 2009. Se on kyllä elävästi kirjoitettu romaani, mutta siinäkin on käytetty ilmeisesti mielikuvitusta lisänä, koska historiantiedoista ei löydy tietoa kaikista kirjan tapahtumista. Kirjassa esim. Kaarinalle tehdään intiimiä väkivaltaa, mille ei ole ilmeisesti historiallista pohjaa.

Toisessa, historian kirjassa, Kaarinasta kirjoitetaan, että hänellä olisi ollut leskeysaikanaan rakastajia, sekin on vain olettamus perustuen siihen, että hänen on mainittu olleen kaunis. En pidä sitä todennäköisenä, koska hän eli kartanossa, jossa jatkuvasti liikkui ja eli paljon kartanon työntekijöitä. Jos hänellä olisi ollut lemmitty, siitä olisi jäänyt kansan perimätietoon kertomuksia. En pidä myöskään todennäköisenä, että tavallinen talonpoika olisi uskaltanut lähestyä ihan helposti ruotsalaista leskikuningatarta ja hän eli kaukana Ruotsin hovista, Suomen maaseudulla. Kartanon hallinnointi yksin naisena on ollut todellakin ahkeraa työtä, vaikka apua onkin saanut talon työntekijöiltä. Kaarle, Erikin veli, antoi Kaarinalle kirjeessä tunnustuksen, että hän hoiti kartanoa hyvin ja menestyksellä. Romansseille ei siis ehkä ollut edes aikaa. Hän oli myös tyttärensä Sigrid Vaasan yksinhuoltaja ja Sigridin ollessa aikuinen, Kaarina vieraili usein tyttärensä kartanossa. Kaikesta yhteenvetona voi tehdä sen päätelmän, että Kaarina eli yksin leskenä loppuun asti, aivan kuten historian tiedot kertovat.

Kolmas ilmasta temmattu olettamus on se, että Kaarinalla olisi ollut suhde Jaakko Ilkkaan, koska Liuksialan kartanoa ei poltettu kuten muita kartanoita Nuijasodan aikana. Hyvin todennäköinen syy kartanon säästymiseen on se, että Kaarina Maununtytär oli syntyperältään talonpoikaissukua, hän ymmärsi tavallista kansaa paremmin kuin koppavat kultalusikka suussa syntyneet aateliset. Kuningatar-aikanaan Ruotsissa Kaarina oli hyvin antelias, hän lahjoitti mm. taloja, kallista suolaa ja rahaa palkinnoiksi. Johdonmukaista on ajatella, että hän ehkä myös leskenä teki hyviä tekoja ihmisten hyväksi Suomessa, mikä on ollut todennäköinen syy säästää kartano. Hän oli myös tunnetusti harras kristitty ja tiettävästi lahjoitti kirkolle tarve-esineitä. Kaarinaa nimitettiin aikanaan ’Hyväksi Rouvaksi’, mikä kertoo paljon.

Neljäs nykyajan ihmisten oma arvailu liittyy Kaarinan nousuun kuningattareksi. On esitetty oletuksia, että hän olisi ollut pyrkyri joka käytti hyväkseen kuninkaan sairautta päästäkseen valtaistuimelle. Sekään ei ole faktoihin perustuvaa tietoa. Kaarina Maununtytär oli 14 vuotias lapsi, kun kuningas otti hänet frillakseen (= rakastajatar, tyttöystävä, avopuoliso). Hänen isänsä Mån (Maunu) toimi kuninkaan henkivartiostossa ja vanginvartijana. Historian tiedot eivät kerro, milloin Kaarinan vanhemmat kuolivat, joten hän saattoi olla silloin jo orpo, koska hovin tilikirjoissa ei näy lahjoituksia tai kestityksiä hänen vanhemmilleen. Siinä tapauksessa hänellä ei olisi ollut isää puolustamassa häntä. Uskoisin, että Kaarina tytöllä ei ollut juurikaan vaihtoehtoa kieltäytyä frillan asemasta. Kuningas saattoi laittomasti surmauttaa ihmisiä, joiden hän tulkitsi toimivan itseään vastaan. Kuningas Erik XIV surmautti salaa mm. vänrikki Maksimilianin ilman syytä, juuri ennen kuin häntä oltiin lähettämässä everstinä Norjaan. Maksimilianilla oli jonkinlainen tuttavuus Kaarinan kanssa, lähemmästä suhteesta ei ole jäänyt perimätietoa. Tiesikö Kaarina tyttö vielä silloin, että Erik surmautti Maksimilianin, siitä ei ole jäänyt historian tietoa. Perimätieto kertoo, että Kaarina oli ujo ja auttavainen. Koko hänen profiiliaan kun tarkastelee todellisten tietojen valossa, ei voi uskoa, että hän olisi ollut kylmä pyrkyri. Kuningas Erik XIV teki itse päätökset ottaa Kaarina frillaksi, avioitua hänen kanssaan ja nostaa hänet kuningattareksi, koska Kaarina synnytti hänelle pojan.

Kaarina Maununtytär joutui myös elinaikanaan väärien huhujen kohteeksi. Kaarina keitti yrteistä rauhoittavaa juomaa Erikille, joka kärsi vainoharhoista. Hänen rauhallinen äidillisyytensä rauhoitti tunnetusti kuninkaan levottomuutta. Tästä syntyi pahantahtoista kuiskuttelua hovissa, että Kaarina suorittaisi taikoja kuninkaan pään menoksi. Tällaiset vainot olivat siihen aikaan yleisiä, ihmisiä syytettiin joko taikuudesta tai noituudesta. Noituus oli negatiivista kiroamista esimerkiksi riidan yhteydessä, taikuus oli positiiviseen ratkaisuun pyrkivää taikakalujen käyttöä, esimerkiksi karjan hyvinvoinnin edistämiseksi. Noituudesta teloitettiin enemmän miehiä, taikuudesta syytettiin myös naisia. Ehkä nykyajan väärät olettamukset Kaarinan pyrkyryydestä perustuvat näihin hänen aikansa luuloihin ja vainoihin.

Kirjan kannessa on kuva maalauksesta, jossa nuori Kaarina lohduttaa sairasta Erik kuningasta ja katsoo taivaalle, ilmeisesti rukoillen apua. Tein tämän kirjasen vain itselleni ja perheelleni, vaikka Solentrolla on mahdollisuus myös julkaista omia teoksia.

Copyright © Taina
Kategoria(t): Itsetehdyt kirjat

Satukirjan voi tehdä kuka vain omaan käyttöön

Tämä postaus on vinkkinä niille pienten lasten vanhemmille, jotka tykkäävät piirtää tai tehdä nukkeja. Satukirjan voi tehdä omille lapsille itse, netissä on valokuvauksen verkkokauppoja, joiden ohjelmilla voi tehdä valokuvakirjoja.

Kuvat voi ladata omalta koneelta ohjelmaan ja asemoida sivut ja tekstit omalla tyylillään. Joissakin ohjelmissa on myös taustakuvia valmiina, kuten Ifolorilla. Yleensä ohjelmat eivät salli kovin pitkiä tekstejä, mutta satukirjojen tekstit ovat yleensä lyhyitä. Jos haluaa lisätä kirjaan pidempää tekstiä, silloin esim. Solentron ohjelma toimii hyvin, mutta siinä ei ole valmiita taustakuvia ja kuvien asemoiminen sivuille on vähän haastavampaa, tosin se onnistuu kyllä kärsivällisyydellä. Ohjelmilla voi tehdä myös esim. runokirjan omista runoista tai koota omat reseptit kuvineen talteen.

Satukirjan voi tehdä maalauksilla, piirroksilla tai valokuvilla nukeista tai muovailuvahalla tehdyistä hahmoista. Tein yhden satukirjan kuvat ja tarinan joskus 1990-luvulla, ja muutama vuosi sitten kokosin niistä Ifolor kirjan. Tässä vähän kuvia siitä.

Satukirjan kansi
Perheenisä löytää hylätyn kartanon. Kuva valmiista kirjasta.

Tarinassa tavallinen lapsiperheen isä löytää koiranulkoilutus lenkillä vanhan hylätyn kartanon ja perhe päättää ostaa sen ja remontoida omaan käyttöön. Sadussa kerrotaan myös kartanon historiasta ja muista kylällä asuvista ihmisistä.

Koivukartanon historiaa ’Santeri Suuren’ aikaan. Kuva valmiista kirjasta.
Vesivärimaalaus Koivukartanon historiasta. Missä hiiri piilottelee ?
Perheenisä kertoo perheelle, että löysi heille uuden kodin. Äiti oli juuri kauhomassa hernekeittoa. Perheessä on 5 lasta, koira ja kissa.
Luonnos satukirjaan. Perheen äiti suunnittelee mielessään kartanon sisustamista.

Jos nyt karanteenissa tulee aika pitkäksi, tässä siis yksi vinkki, mitä kotona voi tehdä. Satukirjan tekoon voivat lapsetkin osallistua, siitä voi tehdä koko perheen yhteisen projektin. Kirjan voi tehdä myös kokonaan vain lasten piirroksilla ja tarinoilla.

Ethän kopioi tämän satukirjan tarinaa tai kuvia. Copyright © Taina