Kategoria(t): Mietelauseeni

Mietelauseeni valon voimasta

Valo on totta, varjo häilyvää. – Taina, 2010

Valo on elinvoimaa, toivoa ja uskoa. Valo on olemassa kaiken aikaa, se on voittamaton ja ikuinen energia. Varjot ja pimeys tulevat esiin vain silloin, kun jokin tulee valon eteen varjostamaan ja sen vuoksi varjot häilähtelevät ja pakenevat lopulta valoa. Pimeys ei ole kestävä voima, siinä ei ole elämää. Varjot vääristävät kaiken yli- tai alimittaisiksi, varjojen langettamiin vääristymiin ei voi luottaa. Valo paljastaa aina totuuden kaikessa.

Äitienpäiväkukka pojaltani

Jos jaat mietelauseeni, linkitä blogiini, kiitos.

Kategoria(t): Mietelauseeni

Mietelauseeni kiitollisuudesta

Kiitollisuus on avain onneen. – Taina, 1998

Olen kirjoittanut muutaman mietelauseen elämäni aikana. Tuo on ensimmäinen, jonka kirjoitin joskus vuonna 1998 tai ehkä aiemmin. Ystäväni sanoi silloin, ettei hän ollut kuullut tuota missään muualla.

Näin muutama vuosi sitten toisen vastaavan version: ’Rakkaus on avain onneen’. Se oli jossain blogissa samaan aikaan, kun minulla oli vanhempi blogini, jossa olin kirjoittanut tämän oman mietelauseeni. Ehkä joku halusi ’panna paremmaksi’, en tiedä. Toki rakkaus tuottaa enemmän onnea kuin mikään muu maailmassa, mutta ilman kiitollisuutta ei siitä ole täyttä iloa ja hyötyä. Ilman kiitollisuutta monet parisuhteet hajoavat, vaikka rakkautta olisikin. Sen vuoksi korostan mietelauseessani juuri kiitollisuutta, sillä se on kaikilla elämänalueilla tärkeä muistaa ja tärkeää myös henkisen jaksamisen kannalta. Kaikilla ihmisillä ei ole elämässä rakkautta, mutta kiitollisuutta voi olla kenellä vain, kun sen oikein oivaltaa.

Yritän muistaa kiittää mielessäni joka päivä hyvistä asioista, varsinkin osoitan kiitoksen Taivaan Isälle. Se ei tarkoita sitä, että ummistaisi silmänsä vaikeilta asioilta. Jotkut sanovat, että elämä on vain kurjuutta ja jos joku on positiivinen, hän on naiivi. Tässä iässä jo tiedän, ettei tuo ole täysi totuus maailmasta ja elämästä, vaan ehkä enemmänkin luovuttaneen näkemys. Elämä on sekä vaikeaa, että hyvää, molemmat kuuluvat elämänkulkuun. Kun kiinnittää katseensa hyviin asioihin, vaikeudet eivät upota liian syvälle, vaan jaksaa pitää päänsä pinnalla vaikeissakin hetkissä. Toki surut on itkettävä ja käytävä läpi, niistä ei pääse kiertämällä ohi.

Ahkera kiittäminen aktivoi positiivista energiaa ihmisen mielessä ja aiheuttaa vähitellen onnellisempaa olotilaa. Hengellisissä oppaissa sanotaan, että kiitollinen rukoilija saa helpommin rukousvastauksia. Paljon puhutaan positiivisesta ajattelusta nykyisin, mutta kaikki eivät oivalla, miten siihen tavoitteeseen pääsisi. Pitäisikö pakottaa itsensä hymyilemään, vaikka kaikki rassaa ? Ei tietenkään.

Kiitollisuus on ensimmäinen askel positiiviseen maailmankatsomukseen, varsinkin kun muistaa kiittää Luojaansa kaikesta hyvästä, mitä hän on maailmaan luonut ja rakkaudesta, jonka alkulähde hän on. Jokaisessa päivässä on jotain, edes pientä, kiitoksen aihetta. Tänä päivänä, kun poikkeustila ahdistaa, kiitollisuuden aihe voi olla esim. se, ettei vielä ole sairastunut, tai että on jo parantunut, tai että nyt on aikaa tehdä sellaista mihin normaalisti ei olisi aikaa. Jokainen ihminen määrittää itse omat kiitoksen aiheensa, ei niitä tarvitse toisen sanoa. Pääasia, että muistaa kiittää.

Digitaalinen piirros